Gibraltarin salmen yliuinti 10.9. Tuomaksen sanoin

0 Comments

Lensin Malagaan keskiviikkona 7.9.,  josta jatkoin autolla Tarifaan. Tarifa on Euroopan eteläisin kaupunki ja sijaitsee Atlantin ja Välimeren yhtymäkohdassa. Mun ”uinti-ikkuna” alkoi 8.9 loppuen 13.9, eli siinä välissä pitäisi uida Gibraltarin salmi heti kun sää sallisi.
img_4672

Uinti tulisi tapahtumaan neljän hengen ryhmänä. Kaikki olimme suurin piirtein yhtä hyviä uimareita, joskin erivauhtisia. Mulla tosin oli eniten kokemusta pitkistä matkoista. Kaksi ui märkäpuvulla ja kaksi ilman.

Ennen uintia oli muutama hyvin sekava päivä. Uinnin järjestäjä oli hieman sekava informaation suhteen. Kaikki tuntui olevan epävarmaa ja vähän hankalaa. Perjantaina asiat selvisivät. Lauantaina 10.9. lähdettäisiin klo 7, siis mikäli sää olisi aamulla vielä ok. Nukuin pe-la välisen yön huonosti. Katselin kelloa kahden jälkeen joka 15 minuutti, että mennäänkö jo…
tk1

Lauantaiaamuna herätys klo 5.00. Pakkoruokintaa ja pakkovessaa. Kaikille pitkien matkojen harrastajille tuttua puuhaa😉
Tavattiin seitsemältä satamassa, missä veneen kapteeni kertoi sääennusteen ja lateli muutaman tärkeän säännön: 1) ensimmäinen tunti uidaan ilman pysähdyksiä, koska noin 3,5 km rannalta eteenpäin on niin kova virtaus, että se työntää meidät takaisin Espanjan rannikolle ellemme pääse ajoissa alta pois, 2) ei roskia veteen, jokainen joka heittää roskan hylätään heti ja 3) pysykää ryhmässä ja toimikaa kuin ryhmä, uimareiden etäisyys toisistaan tulee olla korkeintaan viisi metriä.
img_4671

Satamasta ajettiin pimeällä lähtöpaikalle, joka oli majakan viereinen jyrkkä kallio. Kello 7.45 meidät komennettiin veteen. Johtuen kovasta merenkäynnistä meidän ei tarvinnut nousta rannalle vaan riitti, että vain kosketamme rantakalliota. Ehdin juuri koskea kallioon kun pilliin vihellettiin. Homma käyntiin! Ensimmäinen tunti tuntui ikuisuudelta. Taistelimme kaikki samojen ongelmien kanssa. Virtaus oli niin kova, että tuntui ettemme pääse eteenpäin. Lisäksi viileähkö vesi ja hämärä aamu lisäsivät jännitystä.  Aika nopeasti vesi alkoi lämmetä ja homma tuntua ”mukavalta”. Päivä alkoi näyttämään kyntensä. Tuulta ja aaltoa. Puolipilvistä. Vesi mukavat noin 20 °C.
img_4673

Mun yksi ongelma oli jatkuva pahoinvointi eikä aallokko helpottanut asiaa. Aallokko vaihteli helposta aikamoiseen myllerrykseen. Ensimmäisen tauon jälkeen alkoi uinti sujua. Tauot kellotettiin tasan minuuttiin. Tämän minuutin aikana virtaus vei meitä itään päin aina noin 300 metriä, joka piti sitten uida kiinni…Näppärää. Uinti tuntui hyvältä, oli hyvä ote veteen koko ajan. Ei lipsuilua.

Tuomas Kaario swimming the Strait of Gibraltar 10.9.2016 from Uimalla yli on Vimeo.

Puolenvälin paikkeilla havaitsin hain, 3-4 m pitkän, seuraavan uintiamme suoraan alapuolellamme. Pelästyin ja huusin kavereille, että katsokaa. Kaikki oltiin suht kauhuissamme. Turvaveneestä huudettiin, että ”se on vaan delfiini, uikaa vaan”. Hassua, koska eivät edes nähneet sitä. Eipä siinä auttanut kun lisätä vauhtia. Tuon hetken jälkeen kaikilla meni hetkeksi uintirytmi kyllä ihan sekaisin. Hai seurasi meitä muutaman minuutin ja lipui eleettömästi pois. Tämän jälkeen alkoi tuntua hieman epävarmalta, että koska se iskee ja mistä.
tk2

Keli vaihteli yllättävän paljon ja nopeasti. Hetken aikaa uitiin lähes aallottomassa vedessä, kunnes kahden minuutin päästä alkoi kamala linkous ja myllerrys! Tämä oli mulle ensimäinen uinti, jossa virtauksen todella tunsi.
img_4674

Oli raskasta nähdä vastaranta koko uinnin ajan. Tämä oli henkisesti kidutusta. Porukan nuorin sortui lisäämään vauhtia noin 5 kilometriä ennen rantaa, koska hän luuli, että ranta olisi huomattavasti lähempänä. Tämä johti siihen, että kaksi porukan miehistä oli todella puhki viimeisen tunnin. Onneksi kaikki pääsimme perille. Rantautuminen tapahtui samoin kuin lähtö eli riitti, että kosketamme kalliota. Merenkäynti oli sen verran kovaa, että kalliolle kiipeäminen olisi ollut todella riskiä puuhaa. Homma tehty! Uimme juuri Euroopasta Afrikkaan!
img_4684

Kaikki olimme erittäin huojentuneita, että keli oli pysynyt edes näin hyvänä. Uimme rannalta takaisin veneeseen ja paluumatka alkoi. Yksi ryhmän jäsenistä oli erittäin pahoinvoiva koko venematkan. Me muut lähinnä hymyilimme ja juttelimme uinnin yksityiskohdista.
img_4712

Tätä uintia voin suositella esimerkiksi ensimmäiseksi isomman veden haasteeksi. Ei vaadi mahdottomia ja antaa paljon. Lisäksi Tarifa on todella mukava kaupunki upeine rantoineen.
gibraltarin-salmen-uintidiplomit

Tuomas

Translate »